Digitaalinen läsnäolo ei ole vain taustatekijä luovassa työssä. Yhä useammin se on osa itse taiteellista ilmaisua, ammatillista identiteettiä ja tapaa rakentaa suhdetta yleisöihin.
LUME-hankkeen DAO-asiantuntija Anna Puhakka tarkastelee uudessa tekstissään sitä, miten avatarit, pelimaailmat ja virtuaaliset ympäristöt muuttavat luovan alan toimintatapoja. Aihetta avataan internet-historioitsija ja taiteilija John Reisin työn kautta, jossa digitaaliset tilat toimivat yhtä aikaa näyttelyinä, kohtaamispaikkoina ja identiteetin jatkeina.
Digitaaliset ympäristöt eivät enää ole pelkkiä teknisiä alustoja tai viihteellisiä pelimaailmoja. Niistä on tullut tiloja, joissa rakennetaan näkyvyyttä, kokeillaan uusia rooleja ja luodaan uudenlaisia kulttuurisia kokemuksia. Avatar ei ole enää vain hahmo ruudulla, vaan tapa esiintyä, kommunikoida ja olla läsnä digitaalisessa ympäristössä.
Reisin työskentelyssä kiinnostavaa on erityisesti se, miten pienimuotoiset kokeilut ovat kasvaneet osaksi vakavasti otettavaa taiteellista toimintaa. Korona-ajan virtuaalisista teemajuhlista ja yhteisöllisistä pelitapahtumista kehittyi vähitellen uusia näyttelymuotoja ja elämyksellisiä konsepteja, joissa digitaalinen tila mahdollistaa täysin uudenlaisia tapoja rakentaa kokemuksia.
Virtuaaliset ympäristöt tarjoavat taiteilijoille mahdollisuuden yhdistää muistot, fiktion ja henkilökohtaisen historian samaan tilaan. Digitaalinen näyttely voi sisältää rekonstruoidun asunnon, avatarin muotoon rakennetun oppaan tai salahuoneita, joihin yleisö teleportataan osana teoksen dramaturgiaa. Samalla fyysisen ja digitaalisen maailman rajat alkavat hämärtyä tavalla, joka muuttaa myös käsitystä näyttelytilasta ja yleisön osallistumisesta.
Keskeiseksi nousee kysymys siitä, miten ammatillinen identiteetti rakentuu ympäristöissä, joissa surrealismi, pelillisyys ja vakava asiantuntijuus kohtaavat. Digitaalisessa tilassa vuorovaikutus voi olla samaan aikaan leikkisää ja erittäin tavoitteellista. Avatarin kautta käydyt keskustelut synnyttävät usein uudenlaista avoimuutta, jossa perinteiset sosiaaliset roolit ja hierarkiat menettävät merkitystään. Luovan työn näkökulmasta kyse ei ole enää uusista teknologioista, vaan uusista tavoista olla olemassa, esiintyä ja rakentaa yhteyttä yleisöihin.
